Kellukelennätys

Kesä tulee ja kärpäset. Eli on ajankohtaista ruveta suunnittelemaan kellukkeita puistokoneeseen, että voi hyödyntää tyynet kesäillat mökkilaiturilla.

Perustietoa kellukkeiden asennuksesta.

Kellukkeet voi asentaa melkein mihin lennokkiin tahansa. Tästä huolimatta aiheesta löytyy hyvin vähän tietoa, ja se on siroteltu moneen eri lähteeseen. Olen pyrkinyt kasaamaan siitä tärkeimmät tiedot tähän ohjeeseen. En ole mikään kellukelennokki asiantuntija. Olen hiljattain kiinnostunut asiasta ja tässä on koottuna se tieto jonka etsin kun perusasiat askarruttivat mieltä. En kuitenkaan ota vastuuta tiedon ehdottomasta oikeellisuudesta.

Jos lennätät polttomoottorilennokkia, ota huomioon ensimmäiseksi lennokkisi aiheuttamat meluhaitat. Monikaan mökkiläinen ei nauti kovaäänisestä lennokista, rentoutuessaan mökkinsä kuistilla. Lennokkisi soveltuu vesilennätykseen, jos vain moottorissasi on riittävästi puhtia. Sillä ei ole merkitystä onko moottorisi sähkö vai polttomoottori, kunhan siinä on tehoa riittävästi. Useimmat puistolennokit soveltuvat vesilennätykseen mainiosti. Foam runkoiset lennokit ovat turvallisia vesilennätyksessä, koska ne kelluvat kaaduttuaan ”korkealla” eivätkä ime vettä rakenteisiin. Ohjauslaitteet on syytä suojata vedeltä ja tämä suojaus pitää muistaa aukaista lennätyksen jälkeen, ettei elektroniikka kastu hikoilusta aiheutuvasta kosteudesta.

Kellukkeiden mitoituksessa on kaksi tärkeää asiaa. Kellukkeen pituus tulee olla 75-80% lennokkisi rungon pituudesta ja yhden kellukkeen pitää pystyä kantamaan koko lennokin paino. Voit varmistaa kellukkeesi kantavuuden täyttämällä jonkun vesiastian mihin kelluke mahtuu, aivan piripintaan. Sitten painat kellukkeen veden alle niin että ylimääräinen vesi valuu yli astian laidan. Pidä huoli ettet paina kättäsi pinnan alle! Nosta kelluke pois ja kaada mitta astialla vettä niin että sitä on taas piripintaan. Jos vettä valui yli vaikkapa 6dl:aa niin kellukkeen kantavuus on 600g (1 litra vettä painaa 1 kilon) Nyt olet saanut selville että kellukkeesi soveltuvat enintään 600g painavalle lennokille. Muista myös että kellukkeet lisäävät koneesi painoa.

Kellukkeiden kiinnitys on tärkeä tehdä todella tukevaksi. Niiden pitää olla tarkalleen saman suuntaiset ja ne ei saa päästä heilumaan tai värisemään. Heikosta kiinnityksestä on seurauksena se että kellukkeet ohjaavat lennokkia eikä päinvastoin. Lopputulos voi olla tuhoisa.

Perus sääntönä on pidetty että kellukkeiden väli tulee olla n. 25% siipien kärkivälistä. Pituus suunnassa tulee kellukkeissa oleva kynnys olla n. 0-10° (1-2cm) lennokin painopisteen takapuolella. Ota huomioon että kellukkeet voivat muuttaa lennokkisi painopistettä, säädä se siis kohdalleen. Tästä painopisteen sijaintiasiasta on kyllä erimielisyyttä eri tietolähteiden välillä. Jos kynnys on painopisteen etupuolella nousee lennokki helpommin ilmaan, mutta siinä helposti käy niin että nopeus ei vielä ole riittävä ja kone sakkaa ja putoaa veteen.

Kellukkeen ja siiven välinen kulma

Kynnys kellukkeessa on vedestä nousun kannalta todella tärkeä. Tarkoitus on että vauhdin kiihtyessä nousee kelluke liukuun kynnyksen etupuoliselle osalle. Liukuun nousu on sama ilmiö kuin veneissä. Kelluke siis nousee oman keula aaltonsa päälle ja veden vastus vähenee merkittävästi. Jos kellukkeessa ei ole kynnystä, imee sen takaosa kiinni veteen niin tehokkaasti ettei ilmaan nousu onnistu kun vauhtia ei vastuksesta johtuen saada riittävästi. Jos ilmaannousu ei tahdo onnistua kynnyksellisen kellukkeen kanssa voi kellukkeen läpi kynnyksen kohdalle etuviistoon porattu reikä (n.8mm) auttaa. Reikä päästää kellukkeen alle ilmaa ja vähentää vastusta.

Kelluke sivulta

Jos rakennat kellukkeeseesi peräsimen, se ei saa ylettää veteen koneen noustua liukuun. Tällöin vauhtia on jo riittävästi ja ohjaaminen hoituu sivuperäsimellä. Kellukkeen pohjan muoto ja siinä yleensä oleva V-pohja antaa suuntavakavuutta ja helpottaa osaltaan liukuun nousua. Jos V-pohja on muuttuva, eli etuosastaan jyrkempi kuin kynnyksen kohdalta. Sietää se paremmin aaltoja kuin tasaisenpi pohja. Tasapohjainen kelluke pomppaa ilmaan pienestäkin aallosta ja usein vauhti ei riitä ja kone sakkaa ja putoaa veteen. Samoin laskeutuminen tapahtuu helposti ”kenguru” tyyliin.

Sakkaaminen voi tapahtua myös laskeutuessa, jos pomppu on riittävän korkea. Kellukkeen kynnyksen takapuolisen pohjan osan muodolla ei ole suurtakaan merkitystä, se kun on liukuvaiheessa vedenpinnan yläpuolella. Peräsimen kääntö kannattaa toteuttaa siimoilla, koska kellukkeen 100% vedenpitävyys on vaikea toteuttaa ja servojen toimivuus kellukkeen sisällä on arpapeliä.

Kelluke saa yllättävän kovia tällejä kovissa laskuissa. Balsa/rimarunkoisia kellukkeita on mennyt rikki laskeutuessa. Vahvuus saadaan pinnoittamalla foam kelluke vaikkapa balsalla ja/tai lasikuitu kerroksella (epoksihartsi) ja käsittelemällä pinta vedenpitäväksi ja kosteutta sietäväksi.

Kellukkeet lisäävät lennokin sivupinta-alaa painopisteen etupuolella. Tämä johtuu kellukkeen muodosta jossa sivupinta-ala painottuu kellukkeen keulaan. Tämä saattaa aiheuttaa ohjauksen kanssa ongelmia, ja siihen voi olla ratkaisuna lisä evä lennokkiin. Evä on kiinteä ja sijaitsee koneen perässä rungon alla. Koko ja muoto on kokeiltava, koska siihen ei löydy mitään selkeää ohjetta. Mallia kannattaa katsoa oikeista vesitasoista.

Kellukeen kiinnikkeisiin pätevät samat asiat kuin laskeutumistelineisiin yleensä. Pyöreä tanko aiheuttaa voimakkaimman ilmanvastuksen, eli kaikki kiinnikkeet kannattaa muotoilla poikkileikkaukseltaan pisaran mallisiksi.

Lennokin käytös muuttuu huomattavasti rauhallisemmaksi lisääntyneen painon ja pinta-alan ja ilmanvastuksen takia. Lennokki siis ei ole kellukkeilla mikään taitolento kone.

Alla kaksi kuvaa kellukkeiden kiinnittämisestä lennokkiin. Tärkeää on että kellukkeet ovat yhdensuuntaiset sekä ylhäältä, että sivulta katsottuna. Kellukkeiden välissä olevien tukien tarkoitus on pitää kellukkeet yhdensuuntaisina. Ne kannattaa laittaa kellukkeen ylälaitaan, niin etteivät ne ole missään vaiheessa veden alla. Se lisäisi vastusta huomattavasti ja lentoonlähtö ei onnistuisi.

Kellukkeiden kiinnitys ylhäältäpäin katsottuna

Kellukkeiden kiinnitys sivulta

 

Kellukkeiden kiinnitys edestäpäin katsottuna

Kellukkeiden kiinnitys edestäpäin

Jos haluat antaa palautetta tai ottaa yhteyttä muiden näkemättä, onnistuu se palautelomakkeella
http://www.rantarosvo.org/sivut/Sahkopostipalaute.html